Lights Of Heaven -->

in the air

leijuin tänään kirjaimellisesti pilvissä kun pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni helikopterin kyytiin, oi että, rakastin sitä tunnetta ja näkymät oli huikeat, vaikkei kyllä korkealla lennetty. 5 minuuttia kesti kun tehtiin pieni kierros ilmassa, olisin halunnut jäädä vaikka miten pitkäksi aikaa!
näytös, missä oli 4 konetta samaan aikaan ilmassa oli mun suosikki, ei voinu muuta kuin ihastella, miten taitavia lentäjät oli ja miten hienoja temppuja ne teki. kuviakin tuli ainakin miljoona, mutta laitoin vain muutaman tähän mitkä onnistui parhaiten.

en päässyt vielä mihinkään kouluun, mutta teen heinäkuussa täydennyshaun ja toivon että pääsisin jonnekin, eli vielä saa jännittää että miten tässä käy :D

“No matter how much suffering you went through, you never wanted to let go of those memories.” - Haruki Murakami

 mua harmittaa ihan sikana, että suurin osa vanhoista kuvista on hävinnyt mun muistitikulta ja ne oli juuri ne kuvat, mihin liittyi eniten muistoja. esimerkiks viime vuoden tallinnan matkan kuvat, sekä suurin osa vennerin kuvista, mitkä on otettu silloin alkuvuosina, kun se tuli meille. mut eihän ne hetket kuitenkaan koskaan unohdu. ja sitten on niitä muistoja, mitkä haluaa mieluusti unohtaa. tai toisaalta taas ei, koska kaikki vastoinkäymiset, hyvät sekä huonot kokemukset kasvattaa ihmistä.
mä en siis vaihtais mitään. kadun tietysti joitakin asioita, mutta virheistä oppii.

loppuviikosta varmaankin suunta kohti lappeenrantaa näyttelyihin ja ehkä jos mahdollista, pääsisin toteuttaa mun yhen haaveen, eli päästä helikopterin kyytiin, will see :-)
<3