Lights Of Heaven -->

memories make us who we are. dreams make us who we will become. - P. Lewis Robinson

Varmasti jokaisella ihmisellä unelmia, pieniä ja suuria, mahdottomia ja mahdollisia, ja mahdottomista halutaan tehdä totta. Halusin tehdä postauksen, missä kertoisin teille mun unelmista. Unelmia, joiden haluaisin toteutuvan ja joiden eteen täytyy tehdä töitä. Mun piti vähän aikaan miettiä mun unelmia ja tavoitteita, koska en ole pitkään aikaan suunnitellut mun elämää yhtään sen pidemmälle kuin, että miten sisustan mun kämpän, minne tällä viikolla muutan. En oo ikinä halunnut suunnitellla mun elämää huomista tai viikkoa pidemmälle, koska uskon kuitenkin, että jotain menee pieleen ja ihmisethän muuttuu.
Tälläisen listan sain kuitenkin tehtyä, minä minä tällä hetkellä toivon.


Työ
Haluaisin jollain tavalla auttaa muita maailman ihmisiä ja eläimiä. Ja vaikuttaa asioihin, joissakin maissa naisen asema on todella huono ja tässähän oli vähän aikaa sitten juttu norjalaisesta naisesta, joka raiskattiin, ja joutui vankilaan. Tuomio onneksi kuitenkin kumottiin. Pistää mietityttämään tälläiset tapaukset, että mitä voitaisiin tehdä. Haluan tukea järjestöjä, auttaa ihmisiä selviytymään vaikeista tapahtumista.
Myyntityö on myös toinen, mikä kiinnostaa. Merkonomiksi valmistuessa voin työskennellä esim. myyjänä,  toimintosihteerinä, palveluneuvojana jne. Se oli yksi syy, miksi tälle alalle halusinkin, eli työllisyys on melko hyvä.



 
 Rakkaus
Vaikka olenkin sinkkuna ja yksin viihtyvää tyyppiä, niin kyllä jossain vaiheessa elämää haluaisin löytää jonkun. Jonkun, joka on enemmän jalat maassa tyyppiä kuin että keksii järjettömiä. Mä oon seikkailija ja haluan matkustaa kaikkialle, nähdä eri kulttuureja ja uusia paikkoja. Tarvitsen jonkun välillä jarruttelemaan ja sanomaan suoraan, ettei se nyt onnistu tai toivon liikoja. En tietenkään sellaista toivo, mikä lannistaa ja murskaa mun kaikki unelmat :D Mutta että mies olisi mun ''järjen ääni'' ja on realistinen. Ei kiire naimisiin, en halua suhdetta, missä mulla on ns. kahlittu olo, vaan molemmilla saa olla omaa elämää. Luotettavuus on mulle tärkeintä ja se, että hyväksyy mut tälläisenä. Ja vaikka riidellään, ollaan eri mieltä asioista, on vaikeaa, niin ei silti luovuteta.


Lemmikit
Kissat on aina kiehtonut mua ja kissa olisi ihana lemmikki. Ehkä myös jokin pieni koira olisi ihana, mutta tällä hetkellä mulla ei varmastikaan riitä raha ja aika, sääli.


 
Elämä
Haluan kokea paljon. Käydä kaikkialla. Kokea paljon onnistumisen tunteita ja ylpeyden tunnetta, että ''minä pystyin siihen' . Haluan nauraa paljon, tehdä virheitä ja oppia niistä. Edetä elämässä eteenpäin, muistaa että menneet on menneitä, niitä ei tarvitse miettiä. Haluan löytää itseni, en halua eksyä lisää. Uskaltaisin päästää ihmisiä lähelle ja luottaa, olla avoimempi.

Siinä muutamia unelmia, vaikka tekstiä on mielestäni vähän niin sen keksimiseen menikin aikaa. Onko teillä millaisia unelmia?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti