''Ja vaikka hetki on hauras ja kaipaava, se on elettävä huolella''

Mä oon alottanut tän tekstin kirjoittamisen jo ainakin miljoona kertaa, mutta aina, kun saan jotain tekstiä kirjoitettua, niin deletoin koko paskan. Mulla on niin paljon kerrottavaa, mutten tiedä yhtään, että miten kertoisin kaikesta. Mulle on tapahtunut niin paljon asioita lyhyen ajan sisällä, etten vieläkään oikein ymmärrä. Aika vain menee tajuttoman nopeasti, pian on jo joulu ja uusi vuosi. Ensimmäinen vuosi koulua tulee käytyä ja pääsee kesälomalle. Hitto.

Mutta, siis, mitä minulle kuuluu?

 Mulle kuuluu pääasiallisesti hyvää. Mutta sitten toisaalta tämä pimeä vuodenaika laskee mielialaa rajusti ja aamuherätykset on suoraan sanoen perseestä ja tuntuvat lähes mahdottomilta. Kuitenkin ylös noustessa ja kouluun lähtiessä ei väsytä enää niin paljoa aina, niin päivä menee äkkiä opiskellessa. Kertaakaan en ole jäänyt nukkumaan, vaikka se sänky houkuttaisikin enemmän kuin aamulla 6.45 herätys kun on vielä ihan pimeää. Kevättä kohti kuitenkin ollaan onneksi menossa, niin kyllä tää tästä.

Oon oppinut itestäni paljon viimeisten viikkojen aikana, vaikka silti tuntuu et oon vielä eksyksissä. Mulla on ihan hirveästi ajateltavaa ja kevään tulon myötä isoja päätöksiä tehtävänä. Mun pitää kerrankin kuunnella itseäni, eikä muita. Mun pitää uskaltaa ottaa riskejä, ja olla rehellinen itselleni siitä, mitä mä oikeasti haluan.

Eräs merkittävä asia on myös se, että olen löytänyt elämääni ihmisen, jonka kanssa voin olla oma itseni ja joka merkitsee mulle todella paljon. Eli jep, nainen, joka joskus kirjoitti, miten turhaa kaikki ällösöpöt rakkaushömpät on turhia ja joka on kaikkea muuta kuin romantikko, on rakastunut. En oikeasti voinut kuvitella, miten edes sen yhden henkilön ajatteleminenkin saa hieman paljon onnellisemmaksi. Välimatkaa on valitettavasti ärsyttävän paljon, ja joka ikinen päivä mulla on kamala ikävä. Mutta sitten se hetki, kun näkee toisen ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen ja pääsee viettämään aikaa yhdessä, niin se on sen arvoista. En mä olis voinut ikinä kuvitella, että kaikesta huolimatta millainen olen ja mitä oon kokenut, niin voisin tuntea jotain tällaista ja että voin luottaa toiseen ihmiseen. Ja että joku edes haluaa oikeasti olla mun kanssa.

Rakastunut vaikka olenkin, niin ne asiat sikseen :D. Pitkän etsinnän jälkeen toppipaikkakin on selvillä, pääsen Siwan kassalle. Kaikki paikat tosiaan meni äkkiä ja no, mulla oli alusta asti sellainen asenne, etten ole nirso noiden paikkojen suhteen, koska kokemushan se siinä tärkeintä on. Eikä mua kyllä hirveästi kiinnostanut vaatekauppoihin mennä, en tiedä miksi. Tykkään shoppailla vaatteita, muttei heti tullut mieleen että sinne menisin töihin. Mulle olisi varmaan tullut kamala alemmuuskompleksi kun ne myyjät on aina niin täydellisen näköisiä. No okei, ei. Kuitenkin siihen Siwaan, minne menen töihin, niin henk.kunta vaikutti todella mukavalta. Ensi kuussa alkaa sitten toppi ja se kestää n. 6 vk.

Viime kuussa täytin 18 pitkän odottamisen jälkeen, muttei se tuntunut mitenkään erikoiselta. Viime päiviin on myös sisältynyt tallilla oloa, koulua, Ikea reissu Kuopioon, kavereiden kanssa olo, nauramista, turhautumista ja pelkoa. Mutta kaikinpuolin, ihana että aina välillä saa tuntea olevansa elossa.
Tässä minun kuulumiseni. Palailen taas pikkuhiljaa blogin kirjoittamisen pariin ja katsotaan, mitä siitä tulee.