Lights Of Heaven -->

maaliskuun ensimmäinen

Löyty muistitikulta joku miljoona vuotta vanha kuva musta, näytän ihan oudolta. Mut joo, toppi on nyt ohi ja ihan hyvät arvostelut sieltä työpaikalta sain, masentaa hieman mennä takaisin kouluun, nääh. Pitäisi heti ekalla kouluviikolla tehdä ruotsista pari koetta, niin saan kurssin läpi ja varmaan voisin kysellä kanssa niistä atk kokeista, mistä tuli kaikista hylätty, vaikka tein mielestäni ne ihan oikein? En tiiä. 
Loma on mennyt ihan tajuttoman äkkiä, huomenna viimeinen vapaapäivä vielä. Tosi kiva loma oli kumminkin. 
Kuvasaldo on aika alhainen, mutta nyt kun kevät on tulossa ja ulkona on nyt tänään ainakin ollu ihana ilma, niin voisin kaivaa sen kameran esiin laatikosta ja mennä kuvailemaan ihan kunnolla joku päivä. 
Oon myös alkanut suunnittelemaan blogiin uutta ulkoasua, ja sen takia varmaan blogi häviää hetkeksi, joten älkää ihmetelkö jos joku päivä huomaatte blogin olevan yksityinen. Osoite pysyy kuitenkin samana, niin en mihinkään kuitenkaan oo häviämässä.

''our dreams will break the boundaries of our fear''

Ihastun aina uudelleen punaiseen huulipunaan, vaikkei mulla ole rohkeutta sitä paljoa käyttää, tyhmää. Viimeinen viikko töissä on kohta ohi ja vähän haikein mielin takaisin kouluun.
Onneksi loma alkaa ja pääsen näkemään viimeinkin yhtä höpsöä pitkästä aikaa, hirveä ikävä
Tänään mulla on ollut todella ihana päivä. Ihan oikeasti paras pitkään aikaan, oon vaan hymyillyt koko päivän. Ehkä vähän väsyttää, mutta onnellinen oon silti.

viikonloppu osa 2

Ja lisää tulossa, tämänkin julkaiseminen jäi nyt sunnuntaiksi, koska en millään ehtinyt tehdä tätä loppuun. No, tässä kuitenkin vielä hevoskuvia.
huomaa että istunta kusee nykyään pahasti, istuin monessa kuvassa ihan vinossa :D
''apua, mörkö''
on se niin söpö elukka
häikäisee

hallitsematon avautuminen part. miljoona

Sosiaalinen media on vaikuttanut meihin ihmisiin sekä hyvällä, että huonolla tavalla. Esimerkiksi Tiedon haku on helpompaa ja netissä voi pitää myös tuttuihin yhteyttä (esim. Facebook) Toisaalta taas, sosiaalisessa mediassa on paljon haittoja. Kuvat weheartit.com



Netissä haukkuminen on niin helppoa ja se tehdään nimettömänä. Haukutaan toista kaikilla maailman haukkumasanoilla huomiohuorasta kusipääksi, suurimmaksi osaksi vain sen kateuden takia, ja arvostellaan toisen elämäntapaa tai tyyliä. Ja haukkuja saa siitä hyvän mielen, kun aiheuttaa sillä vihan kohteelleen pahaa oloa. Palautteen antaminen on tietysti tärkeää, mutta sen voi tehdä toki myös asiallisesti. Mun mielestä hyvä neuvo on se, että jos sulla ei ole mitään järkevää sanottavaa, niin ole sitten hiljaa. Yksinkertaista, jos tekee mieli vittuilla, niin sulje kone herranen aika, jos jonkun esim. bloggaajan kirjoittama postaus nostattaa verenpainetta. Kaikista säälittävintä näissä haukkujissa on se, että ne toimii anonyymina, niillä ei ole munaa sanoa toiselle suoraan omalla nimellä. Tietysti se houkuttaa niin käydä haukkumassa muita ilman, että oma henkilöllisyys tiedetään. Miettikää ihmiset oikeasti kaksi kertaa, onko se haukkuminen teidän mielestänne järkevää? Jos teillä on empatiaa edes hieman muita kohtaan niin miettikää, miltä se tuntuisi, jos joku tulisi teille huutelemaan kaikkea paskaa. Kyllä se varmasti edes hiukan masentaa, ja netissä on paljon ihmisiä, jotka toivovat jopa toiselle kuolemaa. Se varmasti vetäisi hiljaiseksi jokaisen, jos tuollaisia kommentteja saisi päivittäin. Siellä ruudun toisella puolella jos jotkut tällaiset ihmiset lukevat tämän, niin en usko suoraan sanottuna, että se vaikuttaa heihin paskan vertaa. Mä kuitenkin toivon, että he joku päivä tajuavat, miten tyhmästi ovat käyttäytyneet.

Kauneusihanteista voisin melkeinpä kirjoittaa kirjan, koska se on nykypäivänä niin vääristynyttä. Yhä nuorempi lapsi alkaa laihduttamaan yhä nuoremmassa iässä, koska näkevät lehtien kanssissa olevat ihmiset, jotka näyttävät täydellisiltä, mitään virheitä ei näy eikä jenkkakahvoja missään. Jonkun pitäisi kertoa niille lapsille, että ne kansissa olevat ihmiset näyttävät luonnossa ihan erinäköisiltä. Joitakin kuvia muokataan kovalla kädellä, ja malli näyttää niissä paljon pienemmältä, kuin normaalisti. 


Media käskee meitä käyttäytymään tietyllä lailla. Cosmopolitan lehdessä kerrotaan, mitä sinun pitää tehdä, että miehesi pitäisi sinusta, sinun täytyy pukeutua minihameeseen ja korkokenkiin, koska ethän sinä herranjumala kelpaa meikittömänä ja verkkareihin pukeutuneena. Ehkä liioittelin, mutta melkein se näin on, meidän pitää miellyttää muita olemalla jotain, mitä ei välttämättä edes olla. Meidän pitäisi käyttäytyä kuin prinsessat konsanaan ja tehdä niin kuin lehdessä sanotaan. Ei, sinun pitää lopettaa se paskan lukeminen ja olla sellainen kuin itse haluat. Jos mies ei pidä siitä, ettei sinulla ole meikkiä tai ei ole tiukkoja farkkuja koko ajan, niin sillon näytetään ovea ja sanotaan ''bye bye''. Mulle on tärkeää se, että olisin edes sinut itseni kanssa ja olemaan oma itseni. Mä olen kaukana prinsessasta, inhoan turhaa hienostelua ja mieluummin puhun vaikka jääkiekosta kuin jostain helvetin manikyyreista. En ole riippuvainen muiden mielipiteistä ja olen vahva elämään itsenäisesti, jos mua ei tällaisena hyväksy.

Se on loppujen lopuksi kuitenkin meidän vika. Me luodaan ne kauneusihanteet ja me tehdään maailmasta sellainen, kuin se nyt on. Maailmassa on niin paljon asioita, joissa ollaan menty pahasti pieleen. Tehdään vääriä päätöksiä, jotka eivät edes auta ihmisiä. Se on meidän vastuulla tehdä maailmasta hyvä, mutten usko siihen. Kuluneiden vuosien aikana on paljon asioita muuttunut ja huonompaan suuntaan. ''Helppo sun on huudella'', varmaan jotkut ajattelee. En mä väitä, että se on helppoa. Mutta jokainen meistä voi vaikuttaa ainakin itseensä. Haistatetaan paskat sille, joka käskee meidän olevan jotain, mitä emme ole ja seistään omien mielipiteidemme(hyi mikä sana) takana itsevarmoina. Lopetetaan se ininä, miksemme voi olla yhtä kauniita kuten se naapurin tyttö, jolla on hirmuinen rintavarustus tai joka näyttää muuten niin täydelliseltä, koska me kaikki ollaan kauniita. Lopetetaan vertailu heti, niin se helpottaa elämää, mä aion itse tehdä niin nyt.
Kuitenkin ne ihmiset, jotka ovat sen arvoisia, niin jäävät sun elämään sun valinnoista huolimatta, olivat ne millaisia tahansa.

viikonloppu osa 1

Viikonloppuna kuvia tuli otettua niin paljon että joudun jakamaan postauksen kahteen osaan. Toisesta osasta tulee kokonaan hevospainotteinen postaus, ja kuvia on tulossa ainakin se muutama sata..:D
Tänään töissä mulla kävi niinkin ikävä homma, että kun olin tyhjentänyt pakastinaltaan ja aloin raaputtaa sitä jäätä irti ja ämpärissä oli kuumaa vettä, niin tietysti menin tiputtamaan puhelimen sinne..Kuului molskahdus ja heti iski paniikki että helvetti, se puhelin on entinen nyt. Mutta se kuitenkin toimi sen jälkeen vielä ihan hyvin, niin ajattelin että okei, ei käynytkään mitään. Myöhemmin kuitenkin yritin avata puhelinta, kun olin antanut sen kuivua jonkin aikaa, nin päivämäärä sekä aika näytti jotain ihan muuta kuin oikeaa, se ei ollut näyttänyt saapuvia viestejä ja siinä oli muutenkin jotain vialla. Kännykän kamera meni paskaksi ja siinä vilkkui punainen valo ihan jonkin aikaa, ja kämpille päästyä purin kapulan osiin ja tuossa se nyt kuivuu ja illalla kokeilen, onko siitä enää mihinkään. Ärsyttäisi suunnattomasti jos se ei toimisi enää, mulla ei ole varapuhelinta mukana, eikä nyt ole oikein varaakaan ostaa ihan heti uutta. Kait se siitä tokenee.

Enivei, tässä paljon edustavaa kuvamateriaalia
kaikki kuvat siskon ottamia
2. osan yritän ehtiä tekemään vielä alkuviikosta, niitä tallikuvia onkin sitten tuplasti enemmän.... Mitä mieltä muuten ootte tällaisesta kilometripostauksesta, jaksaako lukea vai ei?